Afrikan poikki - Juha Vakkuri - Äänikirja - 9789520106010

Kuuntele:

Kuuntele teos
Elisa Kirja -palvelussa >>

Kirjan kuvaus

Kiehtova kertomus matkasta halki Afrikan

Senegal – Mali – Niger – Tšad – Etiopia – Djibouti. Puskataksilla, bussilla, mopolla, jalan.

Keväällä 2009 Juha Vakkuri lähti Dakarista kohti itää, tarkoituksenaan päästä lähes pelkästään julkisin kulkupelein aina Djiboutiin asti. Hän matkusti Afrikan poikki sen leveimmältä kohdalta, hankalinta mahdollista tietä. Vastaavan matkan ovat toteuttaneet vain harvat, sillä yleensä matkaajien reitit kulkevat etelä-pohjoissuunnassa, tai hiukan pohjoisempana tai etelämpänä.

Kulkuvälineet olivat samat kuin paikallisten asukkaiden, mikä osoittautui pelastukseksi: köyhän kansan käyttämät bussit pääsivät läpi paikoissa, joissa rikkaitten avustustyöntekijöiden ja YK-virkailijoiden maastoautoja pysäytettiin ja ryöstettiin ja matkustajia otettiin panttivangeiksi.

Juha Vakkuri (s. 1946) on suomalainen kirjailija ja toimittaja, joka tuntee Afrikkaa laajalti. Hän on elänyt ja työskennellyt eri puolilla mannerta aina 1970-luvun alusta alkaen.

“Afrikan poikki on monipuolinen ja kiinnostavasti kirjoitettu matkakertomus. — varsin suositeltava teos.” – Kirjavinkit

“Vakkuri yhdistää arjen havainnot seudun kulttuuriin ja historiaan tavalla, johon todennäköisesti kukaan toinen suomalainen ei pysty. — Tuloksena on kansainvälisen tason matkakirjallisuutta.” – Kaleva

”Kirja ei petä innokkaiden fanien odotusta: kansien väliin mahtuu matkakertomuksen lisäksi historiaa, nykypolitiikkaa sekä inhimillisiä tunteita.” – Ilta-Sanomat

Äänikirjan tiedot

  • Kirjailija: Juha Vakkuri
  • Lukija:
  • Suomentaja:
  • Julkaisuvuosi: 2010
  • Kesto: 15 t 24 min
  • Koko: 426 Mt
  • Kieli: Suomi
  • Kustantamo: Like
  • ISBN: 9789520106010

Kategoriat

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *